Kohti Siperian aluevesiä
Tarzanin poika on matkustanut Grönlantiin, siellä on kylmä ja sieltä näkee selvästi Venäjän pohjoisosiin, itse asiassa koko auvo Siperia järeine luonnonvaroineen avautuu Tarzanin pojan silmien eteen, vitut alkuasukkaista toteaa poika. Tarzan aikoo valloittaa maita ja mantuja. ”Tarzan bundolo”, mylvii Tarzan viidakon kielellä jota kaltaisensa ihmisapinat hyvin ymmärtävät.
Kiinalaisen ankkurin nostaminen Suomenlahden pohjasta ennakoi mainioita yhteistyönäkymiä akkumateriaalien valmistukseen Itä-Suomessa ynnä muuhun pörinään teollisuuden ja talouden saralla Kiinan pojan kanssa. Myrkytetään Suomenlahti hyvällä yhteistyöllä, rinnakkaiselolla ja laimentamattomalla makilla, kuuluu tuore mantra.
Ennustus!
Ensin sataa lunta, sitten vettä ja sitten vaan sataa kunnes alkavat niin sanotut virkistävät kevätsateet, mutta siihen on vielä aikaa. Kotirannasta nousee iso hauki, ehkä hauki ykkönen, tai jos ei se niin ainakin hauki kakkonen? Eduskuntatalon punertavaa pylväikköä kuurataan edelleen tärpätillä ja siihen kylkeen porataan pari reikää muistolaattaa varten. Muistakaa sitten maadoittaa se laskeutumispiuha jos aiotte kokeilla tätä kotona ja laskeutua tankkerin kannelle, ettei pahemmin kipinöi.
Niin, mikäs on tässä istuessa turistilta saatu tuhannen euron toppatakki yllä, ei pane pakkanen, ei pure poro. Mutta muu maa on mustikka, kuten esimerkiksi Pohjois-Amerikan Yhdysvallat, siellä on tukalaa, on metsäpaloja ja ravintoloita. Hyväuskoisten Sanomien kirjeenvaihtajaa ahistaa kolumnin verran. Miks lähdinkään tälle saatanalliselle alalle ja ameriikkaan?
Köyhkähkö (hän joka oli pressamiihkalin kaveri InstiTuutissa ja saattaa päästä ehdolle seuraaviin vaaleihin) arvelee ja luulee että johto pitää aluetta tärkeänä, tai ehkä hänestä ”tuntuu siltä”? Tuntuu että voitetaan vaikka hävitään, tuuttaa Köyhkähkö. Niin. Täällä mediassa on (taas) herännyt talvisodan henkireikä, suomalaiset ovat voittoisa kansa, kuten tuntemattoman rokka, minkä toinen maailmansota jo monine koitoksineen erään Hitlerin rinnalla osoitti.
Näin tapahtumat näkyvät täällä etenevän ja jatkopahvi pääsee huippumiittiin. Sori siitä.
Eli joo, jos sulla on fyrgendaalia niin muutat jonnekin Floridaan, siellä valtojen uusi pääkaupunki joka on lämmin, isot tissit, hyvät takamukset, vähät vaatteet ja Trump, Trump, Trump. Ei muutaku Perunat seipäille ens syssynä siellä sitte!
Lainaan erästä edesmennyttä, ”valitettavasti”.
On myös huomattu että jotkut ihmiset on erilaisia kuin toiset, tai ehkä sittenkin toisenlaisia, kertoo syvästi ihmisen sisintä luotaava erikoisartikkeli, se on sitä journalistista psy… psyko… (p)sykolokiaa siellä kyökissä se!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti