Hiihtelyä, voi tätä revision määrää!

Tänään metsässä, umpihankihiihto ei ole kovin suosittu harrastus ainakaan täällä etelärannikolla, itärajan tuntumassa, läntisessä Siperiassa. Kauris vilahtaa näkökentässä, arka ja nopea, kun pääsen tiheiköstä pellon laitaan kauris kurkistelee metsän suojasta minua, utelias, mutta ei antaudu kuvattavaksi. Tämä voittaa Netflixin ja hevonvitun agentit mennen tullen. 

Pakkasta on ehkä viisitoista astetta, mikä tuntuu kasvoilla mäkeä laskiessa. Hukkaan hetkeksi muodon, mikä vaivaa myöhemmin, kirjoittaessa. "Mäkeä laske'essa", mitä, häh??? Niinpä niin, miksei se voisi olla "laskeessa".  Siis? "Mäkeä laskeessa". Tämä outo hämärä aivoissa sanaa taivuttaessa. Siis "mäkeä laskiessa". Olenko kadottamassa tämän kielen? Kauanko kielen kadottaminen kestää? On niin paljon kysymyksiä.

Kansainvälisen konglomeraatin hanke rakentaa kolmas voimalinja tehostamaan kielimallin toimintaa on edennyt pitkälle, osa voimalinjan tolpista on pystyssä. Maksamme varmaankin Lapasen johtaman hallituksen myöntämän energiatuen sähkölaskuissamme. Konglomeraatin kielimalli vastailee yhtiön hakusivulla yleisön kysymyksiin mitä sattuu, mikä varmaankin kuuluu asiaan. Ehkä jossain Köyliössä ollaan tyytyväisiä, mene, tiedä. 

Onhan se tietysti ikävää, mutta maisemaa pilaamassa on jo ennestään kaksi rinnakkaista voimalinjaa hakukoneyhtiön tontille.  Linjat ylittävät tässä umpihankireittini varrella Summanlahden. Big Datan tontilla on meneillään suuri laajennushanke. Aiemmin siinä oli paperitehdas. Hyötynä voimalinjan rakennustöistä ovat kenties metsässä risteilevät, suurille työkoneille raivatut väylät joita hiihtolenkkini sivuaa. 

On rauhallista, vain muutaman pilkkijä niemennokasssa. 

Saukko Hangossa

 

Maailma on kuin kulkisi pakkasessa ja niin taitaa olla. Ensimmäiset viisitoista minuuttia turpa jäässä, sitten vähän helpottaa jos jaksaa pitää vauhtia, eli vähän lämpenee. Ajattelin kävellessä julkaista niin sanotussa somessa, niin sanotun päivityksen. 

Esimerkiksi: ”Saukot syövät autoja Hangossa”, asiaan kuuluu jonkinmoinen emoji päivityksen perään. Emoji, eli tässä tapauksessa varmaankin jonkinmoinen hyymiö. Hyymiö on emoji joka ei suoranaisesti naura, mutta mahdollisesti hymyilee. Hymyillään yhdessä. 

Sitten vaan odottelen niin sanottuja tykkäyksiä. Voi helvetti, milloin tästä on tullut tällaista tykkäysten odottelua tästä elämästä, muistanko edes aikaa ennen sitä? Taisin äskettäin lukaista pari teosta tuosta tykkäysten aiheesta ja maailmasta. 

Juolahtaa mieleen että piisamit mahdollisesti söivät erään kuuluisan suomalaisen näyttelijän kesämökkilaiturin. Mistä tämä outo ajatus? Niin. Tuokin on varmaan tietoa niin sanotusta somesta. Varmaankin tykkäyksiä ja uudelleenjulkaisuja sateli aikoinaan kun eräs kuuluisa ihminen julkaisi sen jossain somessa, ehkä niin sanotusti liversi. Nykyään ei enää liverrellä, koko porukka on siirtynyt jonkinmoiselle pornosaitille äxään.  Tuo kova poliitikoista ja tiedonvälittäjistä koostuva ydin.

Näinhän nää menee, mytologiat. Myyttien järjestelmät ja uskontojen kokonaisuus. Vai pitäisköhän niin sanotusti puhua, eli tässä tapauksessa kirjoittaa vain niin sanotuista uskomuksista. Ei ne mitään uskontoja ole, ainakaan vielä, kuten esimerkiksi: ”kaikki mikä on painettu on totta”, mikä taipuu nykyään muotoon ”kaikki mikä on internetissä julkaistu on totta”. 

Totta se, kuin autoja syövä saukko Hangossa. 

Ohitti kaiken. Revisio 6.05 (Substack postaus)

tässä pitäis olla joku kuva?

 siinähän sitä sitten... 

On ollut näitä niin sanottuja pyhiä ja postia on virrannut erilaisista sovelmista sisään. Lisäksi olen Substackissa enkä voi kuin kiitellä erään Tuijan (Mitä luin viimeksi, Piiri) taannoista katselmusta .

No niin. Olen niin häveliäs että käsiini tuskin eksyy Sanna Marinin tuoreinta (Toivoako on?) tai Anne Moilasen Uhmaa saati Inari Fernandezin Vapautta. Täytyy sanoa että nuo kaksi jälkimmäistä, siis ne otteet joita erään Tuijan postauksessa laatikkooni oli, toivat mieleen miestenlehtien pornosivut kaukaa menneisyydestä. Tuija kuvaa teoksia ”rakkauskirjeiksi itselle”.

Itse olen viimeksi lukenut muun muassa Rachel Cuskia, Cormac McCartya ja T.S.Elliotin runoja alkukielellä. Niissä ei muistaakseni ole yhtään suihinottoa ja seksiä muutenkin minimaalisesti, jos ollenkaan. Olenko poikkeusyksilö kun en hakeudu näiden nykyaikaisten keski-ikäisten naisten kirjailemien, kenties tunnustuksellisten romaanien äärelle? En tiedä. En vaan pysty.

Äskeisestä luettelosta melkein jäi JP Koskisen tuorein Murhan Vuosi -osio, eli Marraskuun Murhaavat Myrskyt joka sattuneista syistä on edelleen yöpöydällä kesken. Niin, tuossa viihteellisessä rikosromaanissakaan ei ole juuri seksiä, päähenkilön ja erään Heli -nimisen kampaajan suhde ei tuossa yhdennessätoista osassa näytä etenevän sinne vällyjen väliin, eli vuoteeseen, mutta kuten todettu, kirja on kesken, joten en vielä tiedä miten syväksi suhde etenee. JP Koskinen on tässä lajityypissä maan ehdotonta huippua, minun mielestäni paras.

Syvennyin äskettäin myös – jo toista kertaa – Olivia Laing’in Yksinäisten kaupunkiin. Tuntuuko siltä että kaikki siitä on jo sanottu? Joo tuntuu?.Mutta niinhän ei kuitenkaan ole, tuskin koskaan on sanottu – kaikkea.

Niin, sallikaa minun, no niin, siis nyt, kun oli tämä tässä ihan sattumalta ja äskettäin meneillään, tämä eduskunnassa istuvan poliisin julkiseksi käynyt (bar)baari-ilta. Uutismedia toimi siinä aivan kuin oivana viihteenä, ne kaikki salakamera, ei vaan valvontakamerakuvat, tuon edelleen näköjään eduskunnassa istuvan poliisi barbaari-illasta.

Mietin hetken pitäisikö sen ympärille laittaa lainausmerkit, mutta ei, tapauksen tavatonta surkeutta siivittävät monet julkaistut videot, joista on varmaankin laadittu jokin kattava kooste jollekin rikossaitille ”valaisemaan” hämärien tapahtumien kulkua. Samalla huomaan miten Yle Uutisten sivulla kiteytyy seiska, iloinen ilme -lehti, alibi ja nylkyposti, ja monet muut rikossanomat, nuo julkaisut ovat aivan kuin saatettu yhtenäiseen yleisradio-pakettiin. Heistä varmaankin näyttää, että ”He” keskittyvät vihdoin oleelliseen ja varmaankin myös persuyleisössä huokaillaan.

Tämän oikeuteen edenneen tapauksen seuraaminen aivan kuin antaa aatoksille siivet kun pohtii sitä ihan omaa ruutuaikaansa. Minkähän takia katselen näitä vastikään julkistettuja valvontakameravideoita? Kas kun en ole vielä ostanut Iloinen Ilme lehteä? Ai niin, tosiaan, se Iloinen Ilme läpyskähän on nykyään saatavilla siellä kaikille avoimen E-kirjaston Lehdet-osiossa, sinne vaan aivan kuin salaa lukemaan, siellä myös seiska ja muut kuumimmat apu-seura-juorut.

No niin. Ne eivät ole mitään mediatuokioita. Ne ovat rupeamia joita katkoo niin sanottu muu tekeminen ja uni.

Pitäis varmaan vähän hellittää, varsinkin noista niin sanotuista ”uutisista”.

Kiva juttu? Revisio 6.05, Substack postaus 5.11.25

 

Mukava, uusi alusta, tää. Aikaisemmin olen ollut muun muassa Mytologinen Taruolento, Toimittaja ja joskus ihan omalla nimellä kuten nyt, eli kirjoittelua netissä jo vuodesta anno dazumal, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa aikoja jolloin oli olemassa se maan ensimmäinen blogilista, joka myöhemmin myytiin toimeliaille internet-kauppiaille ja sinne sitten ilmaantuikin runsaasti niitä kannattavia tuote-esittelyalustoja. 

En olisi ikinä hokannut Piiriä, ellei joku tuntematon kanssaihminen eräällä mastodon-saitilla jolla sijaitsen (eliitin-some.fi) olisi uudelleen postaillut erästä keskustelua johon liittyy muun muassa Silvia Hosseini ja hänen apu-image-esseensä ja siitä vettä myllyynsä saaneet. Tapanani ei ole kajota kulttuurieroihin, mutta tässä tapauksessa tietty huomio sille että opponentit tuskin sukuloivat esimerkiksi Teheranissa. (pannaan tähän sulkeistaen pari teosta: Tie, Totuus ja Kuolema ja Kirjallisuuden Kiihottava Historia) 

Näin siis aivan kuin jouduin piiriin, tuskin piirissä kuuskutosta miesoletettua erityisesti kaivataan, mutta olen siis eräänlainen kaukainen ulkojäsen ilmeisesti vastedes, eli kiitos ja anteeksi, Piiri! 

Sen verran voin kertoa, että viimeiset viikot ovat kuluneet Rachel Cuskin ja Samuel Becketin parissa. Lisäksi olen nyttemmin myös selaillut Piirin jäsenten kirjoituksia tällä alustalla, mistä minulle nousi sitten tarve – olen kyllä lukenut suurimman osan mainituista, mutta niistä tuskin mitään muistan – lainata uudelleen mm. Olivia Laing. Kirjastossa oli tunkkaista, täällä Länsi-Siperiassa pidetään kaikenlaisia kirjallisuutta kaukaisesti sivuavia tilaisuuksia päiväsaikaan ja voin vakuuttaa että vanheneva aikuisväestö on liikkeellä. Näen lainausautomaatin luota kun edeskäyvät kantavat tilavaan eriöön lisää kahvitermoksia. 

Teoksia selaillessa törmäsin jälleen kerran Michel Houellebecq’iin josta Tommi Melender ja monet muut, kuten kirjallisuupiirien persona non grata Timo Hännikäinen aikoinaan elämöivät. No, en minäkään häntä erityisesti kaipaa, taitaa olla että nimitin joskus ”äärioikeistolaiseksi sivistystorveksi”. Nykyään osaa jopa lausahtaa tuon ranskalaisen kirjailijan sukunimen melkein oikein ja nyt näyttää että osaan jo melkein myös kirjoittaa tuon nimen oikein. C jää välillä puuttumaan mikä vaikeuttaa hakuja. 

Näinä aikoina valmistaudumme isänpäivään tuhoamalla suuren määrän aiheeseen liittyviä markkinointiviestejä ja jakautumalla, sillä puolisoni joka ei ole isä, matkustaa kissan kanssa kesäasunnon rauhaan ja minä vastaanotan vieraat. Isänpäivä saattaa olla kirja-alalle tärkeä, en todellakaan tiedä, en ole koskaan ostanut yhtään kirjaa isälle lahjaksi ja taitaa olla että jälkikasvuni muistaakseni vain yhden kerran. Ehkä ne oli ne kirjamessut joilla en ole koskaan käynyt joilla paras sato myytiin? Tietysti jos olis joku oikein kiva, saattaisin ostaa tai käydä jopa messuilla. 

En osaa sanoa miksi, mutta valintamyymälässä (siellä on kuulemma kaikkea?) mieltäni jostain syytä vaivasivat Camus’n ajatukset ja pitkät pahvikaudet tässä jumalten hylkäämässä kolkassa. 

Kohta käy kuulemma kulttuuriväki taas kerran Sivullista ymmärtämään. 

Lenkki maastossa - Revisio 6.05 Substack postaus 4.11.23

 Haminalaisessa takamaastossa – kaupunkialuetta siis – on väylä kuuluisan hakukoneyhtiön maiden taitse merenlahdelle.

Työkoneiden tasaama karkea soratie vie kauniiseen metsämaastoon ja sitten rantaa lähestyttäessä hakukoneyhtiön maille johtavalle voimalinjalle. Tänne rakennetaan jo kolmannen suurjännitelinjan perustuksia. 

Voimalinja tarvitaan, sillä hakukoneyhtiö on laajentanut kielimalliin joka jakelee yhtiön internetsivuilla vääriä vastauksia joita väitetään ”tekoälyn” tuottamiksi. Kysymys ei kuitenkaan ole älystä vaan energiavaroja syövästä älyttömyydestä. Samaa kaavaa noudattavat myös niin sanottujen keskeisten tiedotusvälineiden artikkelit ja kielimalli raakkaa näköjään myös uutissivuilta ”sopimattomia” kommentteja. 

Ohitettuani hakukoneyhtiön työmaan, suuntaan kapealle polulle joka vie rantametsiköstä kohti taajamaa. Vastaan tulee naisoletettu kahden irtokoiran kanssa. Koirat on näköjään opetettu hyökkäilemään vastaantulijoiden päälle. Naisoletettu ryhtyy maanittelemaan irtokoiria kytkyyn. Hän kysyy onko minulla koira mukana. Miksi olisi? Täällä lähimetsässä ei ole mitään muuta pelättävää kuin toiset ihmiset ja irralleen lasketut koirat. 

Kierrän ärhentelevän lauman ja jatkan eteenpäin rantametsikössä jota halkovat läheisiltä pelloilta Suomenlahteen maatalousravinteita kuljettavat ojat. 

Marraskuun alku on lämmin ja lauha aivan kuin enteenä myöhemmästä kuumuudesta joka nykyisin käsillä olevan tiedon valossa saattaa sittemmin vaihtua arktiseksi kylmyydeksi. 

Möksä Revisio 6.05

                                             Täällä jossain

Varmaan tää ois alustana miellyttävämpi jos mä maksaisin tästä mansikoita?

No.

Autossa yksin. Tää päivä on vähän sateinen. Osaakohan tää kone ihan itsekseen kotiin? Tai no, möksälle. Sade hellittää kun lähestyn merenrantaa. Tämä, nykyään hiljainen pääväylä on vedetty aika kauas rannikosta. Toista oli ennen, pitkä rekkajonot kiemurtelivat kohti Pietaria. 

Olen perillä ja taas kerran tippa silmässä. Vähän niin kuin mummola tämä, silloin kauan sitten saaressa. Sama tuoksu ja sama tunnelma kun sytyttelee varovasti uunia ja keittää kahvit. Vielä kun olis halsterissa muutama silakka ruskistumassa...

Jotenkin huojentavaa ettei se rauhanpalkinto mennyt rapakon taakse psykopaatille. Mitähän toi media oikein elämöi eilen? Keskeiset tiedotusvälineet? Voi helvetti. On sitten tehty pirun kanssa sopimus. Jäänsärkijöistä. Hävettää, että jakopahvi ja lapanen kävivät nuolemassa, tosin pienen maan mitättömille edustajille liikeni vain tunti, mutta kyllä siinäkin näköjään ehtii. Kaikenlaista. Kokoomuksen jätkäpari kumartelemassa. 

Odottelemme seuraavaa kansanmurhaa. Hyväuskoisten Sanomissa joku maanpuolustuskorkeakoulun tappi kehottaa kansaa valmiuteen ja yöksi pommisuojaan. Luovutaan ”ylimääräisestä” ja harjoitellaan kriisivalmiutta pommisuojassa. Ehkä maanpuolustuskorkeakoulun tappi ei ymmärrä että köyhät eivät joudu luopumaan juuri mistään, he harjoittelevat kriisivalmiutta ihan joka päivä. 

Rauhanpalkinto meni toisaalle ja Pohjois-Amerikan diktaattoria kuulemma vituttaa. Onneksi hänellä on jänteviä kokoomusystäviä Suomesta joiden kanssa poseerata ja hymyillä. 

On lämmintä, niin kuin maailmanlopun edellä tapaa olla. Viime yön lämpötila oli vähän yli kymmenen astetta ja päivä kuin kylmässä kesäkuussa. Myös meriveden lämpötila on edelleen toistakymmentä astetta. Pohjois-Amerikan diktaattori ei usko ilmastonmuutokseen, vaan tilaa Suomesta lisää jäänmurtajia. Ottaako hän niillä Grönlannin? Tilausta kommentoi joku ihan Orvon näköinen telakanjohtaja jossain Raumalla. Onko hän kaksoisolento vai onko noita lapasia monta kappaletta jossain sielä varsinaisessa Suomessa?

Kirjallisuutta ja kirjallisuutta. Revisio 6.05

                                                           No niin!

Järjetön äärioikeisto paasaa televisiossa ja maailmaa johtavat mielipuolet kamppailevat vallasta. Ehkä nämä pässinpäät päätyvät lopulta sotimaan keskenään? Tällaisena hetkenä satuin tarttumaan muutamaan vanhaan kirjalliseen teokseen. Ensin piti tietysti kerrata vähän Coelhoa, hänen juttunsa ovat kerrassaan päättömiä ja pysyttelevät kaiken mahdollisen ja kenties myös mahdottoman realismin ulkopuolella. 

(Välillä luen uutisista ettei herran keskinkertaista rangaista höpinöistään, sillä hänellä on ehdoton, kenties parlamentaarinen sananvapaus? Mutta jos asiaa on tutkinut ainoastaan rakenteellisen väkivallan edustaja, niin, ymmärrän kyllä pukkia kaalimaan vartijana! )

Siirryn mahdollisen realismin ulkopuolelta syvälle käyviin ihmismielen kuvauksiin, seuraa koko joukko Gyu de Maupassant’in novelleja, ihmeellistä kyllä nämä kirjastosta löytyneet novellit on julkaissut joskus, no jos ei nyt kauan sitten, niin ainakin taannoin eräs ”Viihdeviikarit” niminen lafka. Näillä ei ole mitään tekemistä viihteen kanssa ja siksi tietysti ”Viihdeviikarit”. Sallikaa minun nauraa! Guy de Maupassant’in tarinat jotka tämä ”Viihdeviikari” on nimennyt ”Yön Tarinoiksi” ovat kauhistuttavan realistisia ihmismielen kuvauksia, nämä novellit ovat ihmismielen keskipäivää, johan sen on taas kerran tuo eräs keskinkertainen persu todistanut höpinöillään. 

Olen niin hyväntapainen ihminen etten osaa toivoa mitään pahaa edes keskinkertaiselle persulle ja sehän minussa tietysti on joidenkin mielestä vikana, arvelen, mutta tuskin moisesta välitän, enkä välitäkään. 

Maupassant’ista siirryn Beckett’in maagisten novellien äärelle. Tämän kokoelman on suhteellisen vastikään suomentanut Anni Sumari. Siis ”Piiritetyn huoneen novelleja”. Muistan Beckett’in näytelmät Huomenna hän tulee ja Leikin loppu jotka Rauli Jokelin ohjasi kauan sitten teatteria harrastavien ihmisten ryhmälle Kotkassa. 

Teatteri, niin, olen ollut teatterin harrastaja joskus ja taisin ohjata Helsingin Kellariteatteriin yhden erään tuttavani tai pikemminkin silloisen tyttöystäväni tuttavan kanssa kirjoittamani, ehkä hieman beckettiläisen tekstin joka ei tosiaankaan ollut menestys. No se siitä, ehkä sitä Gaussin käyrää ei kannata yrittää muuntaa teatterin lavalle, tai mistä sen tietää, ehkä joku vielä joskus, tai ehkä joku on jo joskus?

Mietin miksi? Siis miksi päädyn lukemisissani jälleen kerran Samuel Beckett’iin, mutta mitään järkevää vastausta siihen ei ole, eikä asia ole missään nimessä mikään sattuma, olenhan lainannut nuo kolme mainittua teosta äskettäin kirjastosta. Tämä retorinen kysymys pyörii juuri nyt mielessäni, tai ei ehkä niinkään retorinen, mutta mistä sen lopulta tietää miten retorinen jokin retoriselta vaikuttava kysymys on? 

Entä miksi ohjasimme nuorisoteatterille erään kaverini kanssa aikoinaan Jussi Kylätaskun ”Runarin ja Kyllikin”? (Ja saimme siitä teatterin ammattilaisilta haukut eräillä ”harrastajateatteripäivillä” Hyi olkoon!) 

Siinä näytelmässä olivat muuten mukana eräs Kaivo ja eräs Ismo joista tuli myöhemmin kuuluisia räppäreitä. ”Beibi mä rakastan sua oikein kovasti, miksi ihmeessä isäsi on rovasti?” Olisiko teatteriharrastus kuitenkin edistänyt jotakin joidenkin kohdalla, en tiedä, minusta tuntuu että, niin, tarvitseeko minun kertoa miltä ”minusta tuntuu”?