Järkijättöistä, Revisio n. 5.01

 

                           Lihavahko, etten sanoisi vanttera ja monikäyttöinen räjähde

Luin vahingossa vähän Hyväuskoisten Sanomien (HS, pitäisikö kirjoittaa pienellä, ehkä?) kuukautista liitettä. Siellä eräs Järjen Köyhähkö lukee von Clausewitsia ja eduskunnan puhemieheksi nostettu fasisti on nimitetty ”älyköksi”. Hyvä, hyvä! Lisäksi fasistia evästetään kuluvalle istuntokaudelle. ”Näytön paikka”. Tosiaan, ehkä joku uusi rikos paljastuu tahi tehdään?

Järki on jätetty ja siitä syntyy ikäviä jälkiä. Kirjoittava kirjallisuusagentti Majander kertoo Järjen Köyhän lukevan sotateoriaa jotta ymmärtäisi sen minkä me muut olemme jo ymmärtäneet, eli sen ettei hän ymmärrä (mitään). Onneksi ymmärryksen puute ei ole este eikä edes hidaste vaan pikemmin kiihoke. Pian taas ollaan basillioonin aamustudiossa, tosin edelleen täyttä ymmärrystä vailla.

Nyt pohditaan miten saataisiin rauha maahan ja rahat omaan taskuun eli tilanne vähän niin kuin eskaloitumaan pikkuhiljaa, jotta räjähteet ja pyssyt menevät kaupaksi, mikä povaa teollista menestystä pommitehtaille. Pommit ovat turvallisia kun niitä ei anneta niin sanottujen vihollisten ja terroristien käsiin, vaan ainoastaan tahoille jotka haluavat kaikkea hyvää ja rauhaa.

Nyt tietysti kysytte pitääkö minun kirjoittaa tänne kaikenlaista jo tiedossa olevaa. Älkäämme siis unohtako Joseph Conrad’in Pimeyden Sydäntä, Otava 1968. Kyllä tästä pikkuhiljaa päästään taas. Sotimaan.

EhkäJako Dekonstruktio 6.5

 

                    Kuvassa on eräs historiasta tuttu hahmo

Sanoja poistamalla sanat vapautuvat painetun tekstin ikeestä kun niitä ei siellä enää ilmene. Moinen sensuuri perustuu vanhaan ja tuttuun uskomukseen että ”kaikki mikä on painettu on totta”. Tämähän oli aikaisemmin tavattoman yleinen uskomus. Lueskeltiin kaikenlaista potaskaa ja uskottiin sen olevan totta. Tosin tämän tosiuskomuksen kuvaus voidaan muuttaa muotoon ”kaikki mikä on internetissä julkaistu on totta”. Tämäkin vaikuttaa tosi uskomukselta vaikka on ehkä vähän kehno 2.02 päivitys. Ehkä vain sellainen jos ja vain jos ehkä.

Saattaa olla että sana ”etupiirijako” ei nyttemmin ole kovin suosittu kun kaksi miljardööriä yksinvaltiasta ryhtyy jakamaan Eurooppaa itäisiin ja läntisiin etupiireihin. Idea ei ole mitenkään uusi, Molotov-Ribbentrop Nichtangriffspakt solmittiin vuonna 1939 ja siitähän ne ”juhlat” joita edelleen muistellaan sitten alkoivat. Teurastamo noin numero viisi. Tulin tässä nyt maininneeksi tuon vaarallisen sanan, eli se on julkaistu internetissä ja saattaa siis olla pian uskottava.

Muuten. On todella mukavaa (mikä ihana tunnelma) täältä sivusta katsella miten vastavalittu jatkopahvimme (A. S(tru)mp(a) pärjää kansainvälisissä kisoissa kun osa puoletovereista, eli kotimaan mutta myös Euroopan Parlamentin kokkareista on jo pelannut itsensä sinne minne päivä ei paista. Haiskahtaa siltä, tai ainakin sukka jo hieman tuoksuu.

Ai niin, ne on puolueystäviä, ei mitään tovereita, paitsi se yksi joka tosiaan on (P. Toveri).

Eksyn tässä aiheesta joka osittain oli tuo A. (Long)Strump, aivan koko Kokoomuksen oma presidentti jonka mystistä IsoHomoa pelkäävä kansa ”viisaasti” valitsi. Nyt katselemme tämän lausuntoautomaatin aiheuttamia moniarvoisia seurauksia.

Voidaan tietysti ajatella että nuo ovat vähän niin kuin ”samalla puolella” nuo kaksi, eli tämä Strump(a) ja sitten se Rump(fa). Yliopistokellokas lisäisi edelliseen lausuntoon ”ehkä”, niin kuin siellä opitaan jokaiseen puhuttuun lauseeseen lisäämään, ehkä sitä, ehkä tätä. Ehkä sellainen jos ja vain jos ehkä.

Niinpä olisi mielestäni poliittisesti korrektia kirjoittaa että nämä kaksi diktaattoria, siis se venäläinen ja sitten se ”vaaleilla ja runsaalla pääomalla” valittu amerikkalainen ”´ehkä´ jakavat Euroopan Saudi-Arabian tapaamisessa etupiireihin”.

”Ehkä” Eurooppa tulee niin sanotusti ”järkiinsä” kun painetta kattilassa on enemmän kuin riittävästi. Ja ehkä melkein unohdin tässä yhteydessä mainita erään valtion nimen. Ai minkä? Niin, Ukraina, missä?

Aanikirja Dekonstruktio 6.4

 

                           Irlantilainen kirjailija siinä

Päivämäärä kolmastoista voi ääntämällä kääntyä monitulkintaiseksi. No niin, kokeillaan. Kolmas Toista. Aivan. Vai sittenkin kolmastoista. Mene tiedä.

Nyt. Kun… ns. parodiahorisontti on vähästä aikaa kenties runsaimmillaan, on maailman tapahtumien tarkasteleminen kenties kerrassaan turhaa. Mutta pysyttelen silti kuulolla ja välillä jopa kuulokkeet korvissa kun nämä jahkailevat tiedonsiirtovälineet hokevat sen yhden amerikkalaisen ja sen kavereiden nimiä. Tottahan tietysti on että hommat ovat aika surkeassa mallissa ja todeta sopii että moiseen on mukamas edetty ja päädytty niin sanottujen demokraattisten vaalien tuloksena. Joku aikoinaan lauloi että ”ellet miljoona pysty sä varastamaan, turhaan rikoksesta haaveiletkaan”, mutta tässä tapauksessa ”demokratian voittoon” on ilmeisesti edetty perityin varoin. Milloin nämä meidän kotoiset natsit ryhtyvät esimerkin kiihottamina hokemaan sitä Suur-Suomea ja vapaata Vaasaa, vai hokevatko jo?

Kuuntelinkin tässä yks yö, ei tais olla sittenkin päivä, jotain äänellistä teosta jossa joku ö.köppelö oli tehnyt erään naisoletetun tekstin taustalle eräänlaisen äänisuunnitelman joka ynähteli ja älähteli siinä luennan taustalla. Pitää muistaa tässä yhteydessä mainita myös huono maku, sitä näköjään riittää tuollakin kapealla saralla. Jos naidaan niin pistetään se veturi jyskyttämään siihen taustalle ja niin pois päin, mikä on vähän kuin torttu toisen päällä tahi yksi yhteen.

Edellinen asia vaivutti minut syviin mietteisiin ja muistini pohjalta kaivekselin erään radioteatterin esityksen erään James Joycen teoksesta Odysseus. Tämä Odysseus on siis käännös, alkuperäinen kirjoitellaan Odyssey ja jotenkin siinä kaivellessa se pullahti, siis tämä valtavan hieno ääniteos esille sieltä Ylen Areenasta, eli on siellä olemassa ja kuunneltavissa edelleen, ilman höyryveturia. Etsivä löytää sieltä interneetsistä jos jaksaa hakea ja vielä enemmän vaivaa tietysti aiheuttaa se kuuntelu johon tuskin kukaan enää näinä älypuhelinten tuijottajien kulta-aikoina kykenee, paitsi tietysti ne jotka eivät niitä helvetinkoneita alvariinsa tuijota.

Kävelin vähän tuolla maastossa äänitysvehkeiden kanssa. Linnut lauloivat ja lumet olivat lähes sulaneet kankailta. Ajattelin ihan omaa aanikirjallista tuotosta, sellaista jonka valmistaisi ja muuraisi sitten johonkin kivijalkaan mahdolliseksi perinnöksi mahdollisesti tuleville polville.

Ehheh-heh-eh-heh-heh!