Päivämäärä kolmastoista voi ääntämällä kääntyä monitulkintaiseksi. No niin, kokeillaan. Kolmas Toista. Aivan. Vai sittenkin kolmastoista. Mene tiedä.
Nyt. Kun… ns. parodiahorisontti on vähästä aikaa kenties runsaimmillaan, on maailman tapahtumien tarkasteleminen kenties kerrassaan turhaa. Mutta pysyttelen silti kuulolla ja välillä jopa kuulokkeet korvissa kun nämä jahkailevat tiedonsiirtovälineet hokevat sen yhden amerikkalaisen ja sen kavereiden nimiä. Tottahan tietysti on että hommat ovat aika surkeassa mallissa ja todeta sopii että moiseen on mukamas edetty ja päädytty niin sanottujen demokraattisten vaalien tuloksena. Joku aikoinaan lauloi että ”ellet miljoona pysty sä varastamaan, turhaan rikoksesta haaveiletkaan”, mutta tässä tapauksessa ”demokratian voittoon” on ilmeisesti edetty perityin varoin. Milloin nämä meidän kotoiset natsit ryhtyvät esimerkin kiihottamina hokemaan sitä Suur-Suomea ja vapaata Vaasaa, vai hokevatko jo?
Kuuntelinkin tässä yks yö, ei tais olla sittenkin päivä, jotain äänellistä teosta jossa joku ö.köppelö oli tehnyt erään naisoletetun tekstin taustalle eräänlaisen äänisuunnitelman joka ynähteli ja älähteli siinä luennan taustalla. Pitää muistaa tässä yhteydessä mainita myös huono maku, sitä näköjään riittää tuollakin kapealla saralla. Jos naidaan niin pistetään se veturi jyskyttämään siihen taustalle ja niin pois päin, mikä on vähän kuin torttu toisen päällä tahi yksi yhteen.
Edellinen asia vaivutti minut syviin mietteisiin ja muistini pohjalta kaivekselin erään radioteatterin esityksen erään James Joycen teoksesta Odysseus. Tämä Odysseus on siis käännös, alkuperäinen kirjoitellaan Odyssey ja jotenkin siinä kaivellessa se pullahti, siis tämä valtavan hieno ääniteos esille sieltä Ylen Areenasta, eli on siellä olemassa ja kuunneltavissa edelleen, ilman höyryveturia. Etsivä löytää sieltä interneetsistä jos jaksaa hakea ja vielä enemmän vaivaa tietysti aiheuttaa se kuuntelu johon tuskin kukaan enää näinä älypuhelinten tuijottajien kulta-aikoina kykenee, paitsi tietysti ne jotka eivät niitä helvetinkoneita alvariinsa tuijota.
Kävelin vähän tuolla maastossa äänitysvehkeiden kanssa. Linnut lauloivat ja lumet olivat lähes sulaneet kankailta. Ajattelin ihan omaa aanikirjallista tuotosta, sellaista jonka valmistaisi ja muuraisi sitten johonkin kivijalkaan mahdolliseksi perinnöksi mahdollisesti tuleville polville.
Ehheh-heh-eh-heh-heh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti