Vaikeata sanoa mikä marraskuussa on pahinta, pyry, sade, pimeys vai silloin tällöin häilyvä ja hiljalleen hiipuva valo. Totta tietysti on, että täällä on paljon vettä jo ihan siitäkin syystä että Suomenlahti on ihan tuossa jalkojen juuressa ja vesi nousee lounaismyrskyllä rannoille. Vettä on paljon sen monissa eri muodoissa ja se on aika märkää. Vedin illalla sadepusakan niskaan ja juoksin pyryssä muutaman kilometrin. Nastat ekaa kertaa alla.
Mikä ihana tunnelma! En täältä minnekään halua. Sakeaa pyryä tehostivat salamat ja jyrinä, hetken luulin että puut kaatuvat metsäpolulla niskaan, mutta se olikin vain taivas joka repeili. Ajattelin että jos se tähän iskee niin siinä tää sitten on, tämä elämä.
No, niinhän sitä joskus ajettelee, siinä, vähän hengästyneenä ja jo aika märkänä. Tosin kosteus ei tunnu kovinkaan pahalta kun on siellä kuoren sisällä ja itse asiassa yltä, päältä hiessä. Sitten, jälkeen päin voi ottaa suihkun, kuuman tahi kylmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti