Puolen tunnin lenkki - Revisio 2.01

 

                                        (joo, on se aika ruma)

Erään kokoomuslaisen hybridiauto on kastunut käyttökelvottomaksi kotkalaisessa parkkitalossa.  Journalismi on ottanut kuvan auton sisätiloista, vettä on ollut selkänojan puoleen väliin saakka. Tosin asia ei käy kuvasta ilmi vaan kuvatekstistä. Jos kysymyksessä olisi ollut niin sanottu tavallinen auto, vahinkoja tuskin olisi syntynyt? 

Otin aikoinaan muutaman kuvan kun niin sanottua toriparkkia kaupungintalon edustalle rakennettiin. Monet silloiset lukijat luonnehtivat taustalla jököttävää funkkistyylistä kaupungintaloa ”ehkä maailman rumimmaksi rakennukseksi”. 

Vuotavaksi osoittautunut toriparkki rakennettiin aikoinaan väkisin. 

Sillä ilman tuota julkisilla (lue: veronmaksajain) varoilla kaivettua luolaa ei sen viereen olisi noussut uutta kauppakeskusta. Niin (elin)keinoelämä päätti julkisten varojen vartijoiden (lue: kaupunginvaltuutetut) puolesta vaikka rahaa luolan kaivamiseen kului aivan älyttömästi.  Eli julkisten varojen vartijat taipuivat melko helposti kiristykseen saadakseen maakunnan peräsuolikaupunkiin hooämmää, ynnä muuta ”kansainvälistä” meininkiä.

Demaritoimittajan rustaama empaattinen juttu erään kokoomuslaisen omistaman hybridiauton kohtalosta herätti allekirjoittaneessa (taruolento) joitakin muistoja. Epäselväksi jäi ainoastaan kohdistuiko empatia tuohon peltihirviöön vai sen omistajaan. Mene ja tiedä? No, minä en mene, enkä tiedä. Ehkä juttu enteilee hallitusyhteistyötä puolueiden välillä, tai sitten vaan kuvaa paikallisen päätöksenteon umpitylsää jatkumoa.

Jäi tässä tämän onnettoman tapauksen vuoksi päivän puolen tunnin kävelylenkki melkein tekemättä.

Keltainen varoitus - Revisio 2.01

                    

                      

                     ”Uutisia”

Mannerheimintie, tuo reitti joka on lähes jokaisessa Mannerheimin kaupungissa on pääkaupunkiseudun osuudeltaan muuttumassa ’veteen upotettavaksi kalojen tai rapujen säilytyslaatikoksi tai häkiksi’. Moinen järkyttää. Kysymyksessä voi Suomen etymologisen sanakirjan mukaan olla myös ’putka tai poliisiauto’.  Myös jälkimmäinen muodonmuutos saattaa järkyttää. 

Lisäksi voimassa on keltainen varoitus, ’rankkasade tahi tulva’.  Kävin aikoinaan, eli joskus 1980-luvun alkupuolella Suomen Elokuva-arkiston näytöksissä Orionissa. Nyt siellä, elokuvateatterin permannolla luultavasti tulvii. Nykyään keskustassa sijaitsevaan Orioniin ei kannata edes yrittää, sillä liikenne seisahtuu lehtitietojen mukaan jo Tullipuomin paikkeilla. Siinä sijaitsi aikoinaan kaupungin ja maalaiskunnan raja, nykyään juuri tuosta kohtaa Läntistä Viertotietä alkaa sumppu. Siellä on nykyisin myös Helmi-Simpukka kuvaamassa sumpun alkupistettä. Helmi-Simpukkaa ei pidä sekoittaa jo lakkautettuun Leppäsuon Essoon.

Sumpusta pääsee jos löytää suuaukon. Tiktokin käytön olen kieltänyt itseltäni ennen kuin se on saattanut alkaakaan.

Mitäs, mitäs - Revisio 2.0

Kun katselee ruuhkaisen suomen ja miksei muunkin suomen päivittäisiä autojonoja on vaikeata ymmärtää että tässä maassa otetaan ilmastonmuutos tosissaan, eli on onko tämä huumoria kuten ne ehkä sadat edelleen ilmestyvien autoilulehtien jutut ympäristöystävällisistä, kymmenien, jopa satojen tuhansien eurojen arvoisista yksityisautoista. 

Lisää ilmastonmuutoshuumoria voi ammentaa esimerkiksi erään pääkaupunkiseudulla ilmestyvän valtakunnallisen aviisiin liikennettä sivuavista mielipidejutuista. Siellähän on pian keskustatunneli ns. meneillään.

Mitä maalla, sitä myös merellä, lyhyt katsaus veneilyrintamalle osoittaa, ettei kenenkään itseään kunnioittavan pienveneilijän kannata alle parinsadan tonnin arvoista muovipurkkia hankkia kotirantaan seisomaan. 

Mahtavaa ilmastonmuutosmeinikiä, sano!

Tai jos tämä ilmeisesti edelleen kasvava liikenne on jonkinlaista nostalgiaa nyt ja jokapojalla (jos olis oikein korrekti, olis varmaan syytä puhua nykyään jokahenkilöstä) pitää olla tommonen nostalginen pensa- tai tiiseliauto vähintään kakkospeliksi pihassa. Vaan ehkä tuo jälkimmäinenkin ”ilmiö” on syytä pudottaa jonkinlaiseen parodia-astiaan? 

Et repikää siitä köyhät, mulla on lähes sadan tonnin lähes itsekseen ajava tesla alla ja nostalginen tiiselivehje tallissa.

Käydään sitten vielä sellaisen pienen ajatuksellisen rupeaman jälkeen katsomassa miten loppuunpalaneella kulki ensimmäisellä vastaamo-vastaanotolla:

Mikäs tää sun tilantees taas olikaan, viime viikolla siis nähtiin, eiks je? 

Ai ei? 

No milloin se sitte oli? 

Toissaviikolla? 

Ahaas, täältä näkyy että sulla on jääny kuukauden päivät väliin, eli, siis, eli neljä käyntikertaa?

Ai sä et olekaan täällä ollenkaan ylhäällä?

Ihan eka kerta nyt?

No mitäs läksit?

Tässä on jotain pohjatietoja, kukas nää oikein on kirjannu tänne? 

Helvetti, anteeks, sori, ei ollu tarkotus, mut pitääks nää pohjatiedot paikkansa?

No joo. Palvelu on kuulemma lopetettu eikä oikeusvaltio pysty tietovuodon uhreja mitenkään avustamaan koska se on oikeusvaltio.

Niin.

Terapiapuheen pitääkin olla ankaraa näinä aikoina kun koko kansa parhaillaan osallistuu muutaman natsipuolueen johtamiin säästötalkoisiin.

Taajamakävely - Revisio 2.0

 

                           naapurilähiökatu, "me tammelat" vai mikä?

Viikon hiljaisuuden jälkeen tässä taajamassa, tutuilla turuilla, kuin olisin näillä kulmilla aina asunut. Jokainen kulma kierretty, milloin juosten, milloin kävellen. Lasken vuosia, niitä on noin viisitoista. En pidä tästä kaupungista, mutta viidentoista vuoden jälkeen tämä tuntuu melkein kodilta, tai melkein toiselta kodilta, sillä onhan tuossa vähän matkan päässä, kuitenkin hieman yli lappilaisen ”poronkuseman”, niin sanottu kesäasunto josta on kehkeytynyt toinen lähes ympärivuotinen asuinpaikka, mikä sensaatiojournalismin kielellä merkinnee, että olemme ”kahden asunnon loukussa”. 

Eikä tästä maasta tai taajamasta meitä aja pois kuin hiljainen kansallissosialismin nousu, nuo vastenmieliset, nopeasti ja helposti uhriutuvat natsit eduskunnassa, hallituksessa ja kunnallishallinnossa. En pysty heitä enää yhteen puolueeseen rajaamaan, vaan heitä on kaikissa hallituspuolueissa.

Täällä jossain asuvat ne ”Me Tammelat” jotka kuusikymmenluvulla keräsivät parhaimmillaan yli kaksi miljoonaa katsojaa ”ruudun ääreen”.  Ja tosiaan, välillä kääntyessään jossain lähiökorttelin risteyksessä saattaa nykyäänkin havaita ”kotikatsomon”. Ja mieleen juolahtaa se, ehkä jonkun urheiluselostajan käyttämä sanonta suoran lähetyksen lopussa: ”Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.”

Viikon hiljaisuudella tarkoitan, että minä en ole erään mielestäni vähän ehkäpä jopa naurettavan?!?? iän tuoman vaivan korjaamisen jälkeen pystynyt tai halunnut juuri liikkua. Suositus on olla ponnistelematta neljä viikkoa. On kulunut tuosta suosituksesta vasta viikko. No, taajamakävely ei ole ponnistelua, toiseen asuntoon en vielä siirry, sillä siellä on tarjolla vesien renssaamista ja halkojen kantamista, ynnä muita pikkuaskareita, vaan viilailen näitä tunnelauseita ja kävelen silloin tällöin, ponnistelematta.

Jännittävää tässä lähiöelämässa on se, etten tunne täältä aivan lähimpiä naapureita lukuunottamatta ketään. Nämä tuntemattomat ihmiset tuntemattomissa asumuksissaan. Niin sanottua omakotiasujista enimmäkseen. Omakotitalo on käsitteenä jännittävä. Pankin talo joka on oma?

”omakoti (talo) s. tav. pieni yhden perheen talo, jonka tontilla on tilaa pienelle puutarhalle”, määritelmä on nykysuomen sanakirjasta.

Viisitoista vuotta osittaista rivitaloasumisen kauhua kokeneena, voin kuitenkin vakuuttaa että tässä tukevassa kahden asunnon loukussa ajoittainenkin oleskelu kesäasunnolla lepuuttaa kivasti hermoja.  Vaikka ns. ”yhtiö” olisi sitten kuinka riidaton ja rento tahansa. En mene likaisiin yksityiskohtiin, en ainakaan tänään kun asuinkumppani on vastikään helpotuksesta syvään huokaisten päässyt eroon taloyhtiön hallituksen puheenjohtajuudesta. 

Elokuun kapea väylä - Revisio 2.0

 

Haminalaista kansallismaisemaa

Luonto odottaa ensimmäisiä syyskylmiä ja vesilintuja ryhdytään piakkoin lahtaamaan. Katselen maailmaa suositut jorinat korvissani ja havaitsen tapetun sorsan naapurimökin verannalla. Aikookohan toi porukka syödä sen vai onkohan siinä vaan näytillä, vähän niin kuin trophyna, eli voitonmerkkinä?  Siinä on ihminen voittanut sorsalinnun? Onkohan noissa edes mitään syötävää, laihoissa linnuissa? Muistelen että exä laittoi joskus kauan sitten, siis silloin kun se ei vielä ollut exä eikä mun ajatuksissa ”se”.  Minun rakkauteni on ikuista, kohde vaan on tupannut vaihtumaan, nykyään enää harvemmin.

Koulut ovat alkaneet ja autoilijoita on varoitettu koulutiellään kulkevista pienistä ihmisistä.  Miten aikoinaan pelkäsin että nuo holtittomat tappaa mun lapsen joku päivä. Niin ei onneksi käynyt. Tiet, ne on porvaristo tasoittanut autoilijoille, mutta nykyään niitä käyttävät muutkin, mihin ilmastoa innokkaasti pilaava ralliväki ei ole toistaiseksi tottunut. ”Autourheilu”. 

Pidän polttomoottorivehkeillä kilpailua erikoisena harrastuksena näinä varman ilmastonmuutoksen aikoina. 

Ehkä heillä riittää uskoa että insinöörisaines joskus lähiaikoina ratkaisee ongelman ja pysäyttää maapallon ilmaston lämpenemisen. Tai ehkä tuo porukka suunnittelee muuttoa ja ”vormulakisoja” Marsiin. Omnipotentit autoinsinöörit, kyllä ne keinot keksii.

 

Nämä lämpimät ja kosteat elokuun päivät ja taiteellisten ihmisten yöt merkittävissä kaupungeissa. Muistelen joskus osallistuneeni taiteelliseen meininkiin, nykyään huomattavasti harvemmin, etten sanoisi ”harvoin, tuskin koskaan”. Kuka sitä jaksaa. Ehkä joku ammattivalokuvaaja joka artikkelissaan ihmettelee miten vedestä heijastuu ”sama taivas kuin kolmetuhatta vuotta sitten”. Banaali on saavutettu ja se julkaistaan laatuaviisissa, kuvien kera tietysti.

Ja niin se heijastuu se luultavimmin sama taivas edelleen myös tämän merenlahden iltaisin usein tyvenestä pinnasta. Tosin emme tule sitä niin kauheasti ihmetelleeksi vaikka ehkä pitäisi.   

Ja pian alkaa jälleen se  tasainen pauke. Sanon mielessäni että ”taas”, niin, se sellainen sota että en uskalla kajakilla elokuussa jo kapeaksi rehevöitynyttä kaislaväylää pitkin merelle, vaan on siirryttävä avarampiin maisemiin, etäälle sorsastajien kyttäyspaikoista. 

Kaislikoissa paukkuu ja suhisee. Jonkinlaiset vihikoirat keräilevät sorsanraatoja kaislikosta ja kansalaisopistojen verkkokurssit käynnistyvät. Helteisen kostea elokuu näyttää rehevää, kapeaksi käynyttä väylää syyskuun viileään vapautukseen. 

 

Re-visio 1.0 - eräänä runojen päivämääränä täällä

 

Juolahti eräs ns. suomalainen runoilija mieleen tuossa päivänä muutamana. Nyt myöhemmin edesmennyt 

 (pianhan oli, eli ihan äskettäin suven runojen päivämäärä, 6.7 ja lämmin on vieläkin)

Jouduin jostain kummallisesta syystä nuorena planttuna? tapaamaan tuotä erästä joka kirjoitti toisella kotimaisella 

En ymmärrä miksi minut oli lähetetty tilaisuuteen josta en mitään ymmärtänyt

(Finladia) palkinto lohkesi teoksesta ”Jär” (rantaruotsia, suom. suurin piirtein ”täällä”) en muista mitä kysyin tai mitä hän vastasi, mutta puitteet olivat juhlavat

Myöhemmin eräänä (suven ja) runojen päivämääränä tuotin (eräs entinen lääninköyhä ja minä) erään Suomalaisen, nyt myöhemmin näköjään jo kahdeksankymmentä vuotta täyttäneen runoilijan eräässä suomalaisessa rannikkokaupungissa sijainneeseen keskibissemestaan jota ei enää ole.  (mahdollisesti uponnut, romutettu, poistettu?)

Tilaisuus oli kieltämättä jymymenestys noina vaatimattomina, parhaan runouteni aikoina 

Vastasin budjetista, musiikista, oheislausunnasta ym. järjestelyistä  (korkeakouluopiskelijan puhetaitokurssi suoritettu)

Paikallinen, entinen kirjallisuuden ns. lääninköyhä vastasi ”muusta”, kukaan tuskin muistaa mistä, 

mutta hän oli läsnä.

Mikä tuohon runolliseen jymymenestykseen johti, on minulle edelleen suuri arvoitus, jota joinakin tällaisina kesäisinä päivinä edelleen pohdin

Mitä, mitä, mitä? (Teimmekö jotain oikein, kenties vahingossa?)

(tätä suomalaisen runon ja murheen päivää edeltävää kirjoitusta ei ole koskaan julkaistu missään)

 

Suomen setävaali

Talk Setä in Helsinki. 

Sanomien foorumeilta hän on väistymässä eräänlainen pohjoismainen Pahvi, kenties ainoa laatuaan. 

Sitähän täällä veistellään, suurissa miiluissa, sellua, paperia ja pahvia. Ja kuitupuuta riittää, silmän kantamattomiin tai ainakin niin kauas kuin merkantilismin ja K(a)uppalehden silmä siintää, eli näkee tuo, niin tuleva kuin väistyvä kuvatus kuitupuita kuorineen.  

Viimeisintä näistä kutsuu isänmaa, mutta missä se on? Tuoko tohtori sen jostakin tullessaan, oman maansa? Vai onko toive kirjattu Esplanadin penkkiin?Näistä on vaikea valita vaikka vain yksi Kaskinauriiksi mainittu ajaa Suomen etua, mikä lie se sitten on? Vielä määräämätön etu ja asema.

Äänessä ovat nyt tässä vaiheessa ja kenties myös viime vaiheessa sedät helppoine selityksineen. Loppusuoralla on luultavasti turvauduttava jonkinlaiseen itkuvirsirunouteen. 

”Ma taimi olen sun harhassas”

Mikähän virsi se, no, paljastetaan, numero 490

Ehkä ”viran” nimi pitäisi muuttaa? 

Valitaan Suomen Setä, tarvittaessa kaksivaiheisella kansanvaalilla. 

Mutta mitä virkaa, mitä virkaa?