Hengenpitimiksi? Revisio 3.03

Pressa näköjään jyystää edelleen äxässä. On tärkeää jyystää äxässä kun sen omistaa erään rumpin kaveri. Oli kuulemma puhetta jäänmurtajista. Minnehän ne kun lämpenee? Alaskaan?

Hyväksyin huonon tarjouksen, eli parikymmentä tuntia äänikirjoja kuussa parilla egellä. En tiedä kannattiko. Kaikenlaista elämäkertaa tarjolla epämääräisen fiktion ohella. 

Mistähän keksis jonkun kuuluisan melanheiluttajan josta vois kirjoittaa elämäkerran hengen pitimiksi? Jos se sitten vaikka myy, voisin varsin entisenä radioäänenä lukea sepustuksen itse niin sanotuksi tallenteeksi jossakin maailmanlopun studiossa. Olisin sikäli monitaitoinen. 

Mun on vaikea omaksua elämäkerta, tulee kirjoittaessa vahingossa elämänkerta lähes joka kerta. Elämä ja kerta. Tunnustan valehdelleeni, eiku eläneeni!

Maksullista äänikirjapalvelusta voin käyttää ilmaisen E-kirjaston toistaiseksi varsin vähäisen tarjonnan lisäksi. Eniten E-kirjastosta on ollut iloa, kun olen selaillut parempiosaisille suunnattuja julkaisuja, hyvää viihdettä köyhälle nuo tekniset maailma sun muut venemisterit. 

Siellä esitellään (mainostetaan, ei kai???) esimerkiksi puoli miljoonaa maksavia aluksia, eli pääsee niitä siinä sitten köyhä vapaan maailman toimitsija styyraamaan ja tiiraamaan. Lisäksi on tarjolla lähinnä äärioikeiston virttä veisaavia apuja, seuroja ja sikalehtiä. 

Kaikki okei?

Tiet ne vie, Revisio 3.03 (aja hiljaa isi)

 

Kirjoitin aikoinaan yhteen biisiin tällaisen säkeen 

”If you cut the path traffic takes elsewhere, 

but has same destination, that’s nowhere”.

Ajeltiin iltapäivällä sumuisia ja liukkaiksi äityneitä teitä mökiltä kaupunkiin puolison autolla jossa on edelleen kesärenkaat. Siinä pelkääjän paikalla tosiaan pelotti jonkin verran, vaikka tilanne ei äitynyt läheskään niin pahaksi kuin muutama vuosi sitten kun eräs henkilö tuli meitä vastaan pyörivällä farmarilla ja puoliso joutui väistämään ulos tieltä, onneksi syvään hankeen.

Istuin silloinkin siinä pelkääjän paikalla, jalka paketissa leikkauksen jäljiltä ja tyttäreni matkusti takapenkillä. Miten tuo kuljettaja olikin saanut farkun sillä tavalla pyörimään ”normaalilla talvikelillä”. Muistan tilanteen edelleen liiankin hyvin, onneksi siinä ei käynyt kuinkaan, puolison auto meni tosin remonttiin pitkäksi aikaa. 

Samaa arpomista joka syksy, millä autolla lähdetään ja millaista keliä ilmatiede on ennustanut. Itse asiassa puolison piti pistää auto talveksi seisomaan, mutta tuli sitten viime tingassa toisiin ajatuksiin kun oli  pari viikkoa ajellu mun fiudella jossa on kitkat ja niinpä ne renkaat on edelleen vaihtamatta. Muutakin liikennettä siellä oli, me olimme tulossa kaupunkiin, muut olivat menossa ties minne, ehkä eivät minnekään.

(Lyhyt aarrrggh!)

Sitten tuli mieleen että ai niin, tosiaan, tänään on isänpäivä. No niin, eihän siitä enää niin tarvitse välittää kun lapsi on jo aikuinen ja elelee omaa elämäänsä etäällä täältä. Voishan sitä tietysti pukeutua säkkiin, ripotella tuhkaa päälleen ja muistella, mutta ehkä ei nyt, ei tänään, viikonloppuisyys nyt oli mitä oli ja on onneksi takana, mutta muistaahan tämäkin juhlapyhä aina muistuttaa, tällä tiellä. 

(Pitkä aaaaaarrrrggggh!) 

Minnehän tämä soittajan maailma ja ropinaa lokareissa? Revisio 3.03

Homma näyttää usein monimutkaisemmalta kuin se todellisuudessa on. Ajattelin soittamista, että niinhän se on, ettei se ole sitä miltä se näyttää.

Joo, tultiin eilen, siis mökille ja viimeinen tienpätkä oli tarkoin hiekoitettu, tosin lumi oli sulanut muutama päivä sitten, eli ainoastaan ropinaa lokareissa, vai miten sen hauskan sivuäänen ilmaisisi, joo ropinaa lokareissa. Siinä asfaltin päälle lasketulla sepelillä fillarin renkaat kärsii kivasti.

Siinä nousi kaikenlaista ajatusta kun väänsin muutaman tunnin polttopuita metsästä. Niinku esimerkiks että erään Pen Leen biisi Princen June joka oli näköjään albumilla Catlook Gypsies on aika saatanan naivi, tai oli tai onhan se vieläkin kuultavissa eräissä suoratoistopalveluissa, toisena lauluäänenä joku Tittta Spout, joka on näköjään - kun tein vähän hakuja - ”suomalainen musiikin esittäjä”, ehkä oikealta nimeltään Maija-Riitta Häggroth, tai ehkä sittenkin Maija-Riitta Summanen tai sittenkin Tii Häggroth.

Mikä on ”oikea nimi”? Kysykää vaikka Anni Ylävaaralta. Hän kertoo sen teille noin niinku "Liksom".

Niin, se Daven biisi, Princen June joo aika naivi tästä näkökulmasta, mutta kun olin silloin aika nuori kun levy julkaistiin (1977) ja taisin ostaakin sen tuplan heti niin se kuulosti niin SAATANAN hienolta se Daven ja tämän ehkä Tiitta Spoutin joka on ehkä Tii Häggroth tahi sinnepäin, siis se lyhyt alle kahden minuutin akustisella kitaralla säestetty duetto siinä tuplaälppärillä. Ai mikä on tuplaälppäri, no se on niinku kaksi sellaista pitkäsoittolevyä yhdessä kotelossa.

Toisaalta sanoisin että sen tuplaälppärin nimibiisi, eli Ballad of Catlook Gypsies on kyllä edelleen aika helvetin hieno biisi. Mutta tietysti makuasia, niinku kaikki tällaiset musiikki ja muut taideasiat ja niin kovin monet muutkin asiat.

New Yorkerissa (olikohan se New Yorker, no ehkä muistan oikein, ehkä en) oli taannoin hieno juttu musiikin tekijöistä tai oikeastaan siitä että niitä rock/pop/punk ym. musiikilla eläviä muusikoita on yhä vähemmän. Jotenkin se aina vähän sattuu kun ton musiikin ja soittamisen kanssa on edelleen jonkin verran tekemisissä kun lukee juttuja tuon maailman muuttumisesta.

Ehkä on syytä keittää kuppi Oolong-teetä ja olla hetki hiljaa.

Kuntosali, juustoa, vassarit ja natsi äxässä (X) Revisio 3.03

Tänään, siis täällä on tollanen koko kylän kuntosali tossa vanhalla koululla, niin menin sinne sitte illalla kun ajattelin vähän näitä vanhan juoksijan lihaksia vahvistaa, mutta se kuntosali jossa ei yleensä ole illalla juuri ketään olikin yllätykselliseswti täynnä suurikokoisia naisoletettuja, mitä ihmispaljoutta mä tietysti säikähdin kauheesti ja ehkä maailman epäsosiaalisimpana pyöräilin kiireesti takaisin kotiin vähän niin kuin pettyneenä etten saanut rauhallista treenihetkeä, varsinkin kun olin iltapäivällä käynyt uimassa sen jokaviikkoisen tonnin ja kestänyt niitä uimahallijuttelijoita jo ihan lippaan saakka ja sitten muutenkin ajattelin etten viitsi illalla juosta pitkää lenkkiä kun tuli edellisenä iltana vedettyä ne pitemmät intervallit eli kolme kertaa kaksi kilometriä parin minuutin palautuksilla.

Mikä purkaus. Oh!

Sattuu siinä sitten himassa käteen Hyväuskoisten Sanomat (HS) jonka ns. puoliso on tilannut. Aviisisissa etsiskellään muun muassa helsinkiläisistä kahviloista parasta juustokakkua. Kuka voittaa kökkärejuustokisan, siinäpä kysymys!??

Sähköpostissa on vassareiden uuden puheenjohtajan kirje, jossa pyydetään rahaa? En ole tavannut laittaa rahaa kuin Uniceffille ja joskus myös äspeeärrälle, niin kuin nyt kun tuli se joulukalenteri mitä ei viitsi lähettää takaisin, vaan maksan kiltisti sen kuusitoista euroa pankkisiirrolla ja pistän joulukalenterin jääkaapin kylkeen. Lapsethan ei noista äspeeärrän kalentereista perusta kun luukkujen takana on vaan kuvia, eikä esimerkiksi suklaata tahi muuta yllätysmössöä. 

Parin päivän päästä tulee tulikivenkatkuinen viesti eräästä puoluetoimistosta, että ryhdy nyt Eljas??? (tarkoittaako ne minua) kunnallisvaaliehdokkaaksi, varsinkin kun tuo republikaani voitti Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa presidentinvaalit ja kotimaassa persua pukkaa joka tuutista. Mä en pysty, mä en jaksa, ja tää ns. ”paikallinen media” repis mut varmaan kappaleiksi jos ryhtyisin ehdolle. 

Sitten silmiin osuukin tuo Hyväsuskoisten Sanomien kirjoitelma äxässä tekstiä julkaisseesta natsista. Kysymyksessä on Hyväuskoisten Sanomien mukaan ”monikerroksinen analyysi”, joka vaikuttaa minusta lähinnä mielenvikaisen jorinalta. Sopii sinänsä tuohon Hyväuskoisten Sanomien linjaan uskoa vain hyvää myös natsista. Piruparka onnittelee Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen uutta johtajaa sillä ”työväenluokka” voitti siellä vaalit. 

Sallikaa mun nauraa. Tämä mielenvikainen kuvatus muuten on kuulemma aika kuuluisa. Ihmettelen edelleen miten helvetissä tähän on päädytty ja miksi tämän juttu kirjoitettu ja onko tämä parodia? No ei, eli he tekevät sen ihan itse, parodian tekeminen tästä on mahdotona. Joo. 

Niin, natsipaskat on ns. normalisoitu mediassa. Älkää tulko mulle jauhamaan mistään ikkunasta (Overton) ja sen siirtymisestä kun se ikkuna siirtyi jo noin kymmenen vuotta sitten. Ihan huomaamatta. 

Mitä mä ihmisten tavattomalle tyhmyydelle voin, kivahan sitä on tulla äärioikeiston huijaamaksi? Ilman muuta. 

Omituinen höpöttäjä Revisio 3.02

 

Enia Oy:n omituinen höpöttäjä soitti. Vastaan joskus kun numero näyttää tavanomaiselta matkapuhelinnumerolta, mutta nyt taisi olla viimeinen kerta. Myöhemmässä tarkastelussa kävi ilmi että Tampereella majaileva Enia Oy on Elisa Oyj:n omistama jonkinlainen markkinointiyritys. 

Omituinen höpöttäjä kertoili laveasti miten Elisan tietoliikennepalvelut ovat parantuneet alueellamme huomattavasti ja että pian sieltä lähetetään tänne joku ”mies” mittailemaan kenttävoimakkuuksia ynnä muuta, eli kaikki hyvä sinne Teidän osoitteeseen. 

Yritin pari kertaa kömpelöä väliintuloa tyyliin: ”myytkö sä jotakin”, mutta Enia Osakeyhtiön omituinen höpöttäjä jatkoi edelleen valitsemallaan linjalla kertoillen muun muassa että pian asuntomme ulkoseinälle asennetaan antenni ja miten haluaisin laskutuksen toimivan? 

Katkaisin puhelun. 

En halua ulkoista antennia ja mittailevaa miestä tähän osoitteeseen, enkä mitään niin sanottua kolmenkymmenenkuuden (36) kuukauden kuluessa maksettavaa ”lisäpalvelua”. 

Ongelma ei ratkea vain... Revisio 3.02

                                           Ongelma ei ratkea… 

                             vain hiussuoni päästäsi katkeaa

Tähän ylläolevaan aatokseen sävelsin aikoinaan jonkinmoisen laulun jonka kulkua en enää tarkalleen muista sillä luomisen ajankohdasta saattaa olla aikaa sellaiset neljäkymmentä vuotta, ehkä vähän enemmän. 

Niin, sävelsin ja sävelsin. Kaikkea sitä saa sitten myöhemmin, jopa neljäkymmentä vuotta myöhemmin hävetä. Niinku nuoruuden sävellyksiä. Niinku. 

Ja

Marraskuu, (se talvinen maisema) 

Kuura hiipi maahan. (No niin hiipi.) 

Kesän hetki jäähtyi muistoks vaaleaks. 

(muis)toks, ...toks, ...leaks)

Lapsen sulkeistettu leikki.

Testaa kumpi on masentavampi, ruudussa seikkaileva väkivaltainen poliisi vai M. Sarkolan Psykiatri? Ajaudun moiseen testiin tavallaan sattumalta – jos nyt mikään sattumaa on – kun nuo kaksi masentavaa teosta kamppailevat päiväkävelyllä mielessäni paikasta auringossa, kelissä ei sinänsä ole mitään vikaa, aurinko paistaa yli lumisen maiseman ja luistoa piisaa. 

Etenen pitkin kävelytietä kuten myös tarinoissa joissa väkivaltainen poliisisetä Irlannissa vaikuttaa lopulta harmittomalta. Sen sijaan M. Sarkolan psykiatrisedän Liisa-vaimo on hirviö. Henkinen väkivalta ylittää irlantilaisen poliisisedän sotaisan kohelluksen. 

Okei, testi suoritettu ja lenkki heitetty, illalla sitten juoksulenkille. Tossu tuntuu pitävät kävelytiellä hyvin. (kore-tex, vai mikä lie ihmeaine kengän päällysteenä) 

En muista enää missä niistä useista Houellebeq’eista päähenkilö ”masentuu hitaasti”, ehkä siinä ensimmäisessä suomnennetussa, mikä sen nimi oli? Halujen taistelukenttä? Siitä on jo vuosia? 2009. Talvista masennusta saattaisi kutsua hitaasti syliinsä ottavaksi, tarkastele lumisia penkereitä, liukastele tutuilla reiteillä, hiihtele tuiskussa määrättömiä matkoja, juokse pyryssä jäisillä väylillä. 

No niin. Älä lue tätä!

Revisio 2.02 Oisko sittenkin pitänyt? Revisio 2.03

 valita Satumaa?

Viihde-elämä, tuo elämää suurempi Ö Revisio 3.01

 

Tässä tulee nyt koneelle käyttöjärjestelmän seuraava versio. Sequoilija 15.1 – nähtäväksi jää miten tämä vaikeuttaa toimintaa. Uuden version kylkiäisenä oli pitkä lista tietoturvavarmistelua ynnä muuta ennen kuulumatonta lisättyä turvallisuutta, vähän niin kuin lisättyä todellisuutta. Selväksi tässä käyttöjärjestelmää päivittäessä käy, että olen ennen tätä turvallista käyttöjärjestelmäversiota elänyt koneeni rinnalla melkoisen tietoturvattomassa tilassa jo pitkään, ellen sitten koko ikääni. 

Huvitusta piisaa monella saralla, myös äänikirjamaailmassa missä eräs suomalainen näyttelijä lukee ruotsalaisia dekkareita suurella antaumuksella. Tämä on eräs Karoliina K., vähän niin kuin se Josef K matkallansa. En tunne kumpaakaan edellä mainittua, molemmat henkilöinä häilyviä, hämäriä, sopivan poissaolevia. Niin, täytyy tunnustaa etten tuntenut edes Franz Kafkaa, vaikka aika vanha olen. 

Mutta. Kuulemma itse Liza Marklund on kehunut vuolaasti tätä dekkareita rustaavaa ruotsalaista kirjailijaa. Muistamme edelleen Gömda’n! (suom. Uhatut, ehkä 1995) Mutta nyt en millään muista mikä tämä uusi dekkareita suoltava ruotsalaiskirjailija on nimeltään, saati kuka hän on. Tarinat sijoittuvat pääasiassa pohjoiseen Ruotsiin ja ovat monipolvisia kudelmia joita on höystetty mahtavalla määrällä päähenkilöiden yksityiselämän käänteitä. Kuulen dekkareita öisin, puoliunessa tai puolivalveilla, miten se nyt sitten lopulta tulkitaan. Joskus silloin aikoinaan luin niitä alkuperäisiä Marklundeja alkukielellä, nämä Lizan seuraajat jäävät jostain nimettömiksi ja tuntemattomiksi.

Ei enää kirjaa tyynyn alle hautumaan vaan kuulokkeet korviin ja unta palloon. Ainahan näistä öisistä kuunteluhetkistä jotain pääkoppaan tarttuu, tentitkin tuli aikoinaan läpäistyä pääsosin unissa filosofista kirjallisuutta lehteilemällä, tosin vielä tuolloin ei äänikirjallisuutta nykyisessä mitassa ja muodossa tunnettu. On niin jännittävää ollut niin opiskeluaika kuin muu viihde-elämä. Ihmisen ääntä kuunnellen. 

Äänikirjailija? Hommassa on varmaankin otettu visusti huomioon ja pantu totena mekkoon että juttu menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eli juoni ja kertomus niin sanotusti ”ohittaa kuulijansa”, vaikka kuuluukin selvästi kaiuttimesta tai kuulokkeista. Tyhjyyteen kaikuva äänikirja jota kukaan ei kuule? Niin no, ovathan toisaalta kiistatta olemassa myös nuo lukemattomat kirjalliset teokset ja lehdet. 

Käyskentelet kirjastossa ja otat hyllystä teoksen jota mahdollisesti kukaan ei ole koskaan lukenut, vaikka kirja on biblioteekkiin hankittu ja luetteloihin indeksoitu (esim. luokkaan 84.2). Selailet kirjaa, käyt ensimmäistä lukua läpi vähän sieltä sun täältä, mutta, no niin, ilmaisu ei liiemmin innosta ja teos jää edelleen lukemattomana hyllyyn. Tapaus ohittuu ilman sen suurempaa dramatiikkaa, vaikka tietysti joku saattaisi voivotella painoteoksen karua kohtaloa esimerikiksi Parnassossa tahi vastaavassa kirjalliseen kulttuuriin keskittyneessä aviisissa. 

Päädyt lopulta muutamaan varsin luetun näköiseen teokseen ja poistut kirjastosta. Onkin hassua että näitä äänikirjailijoiden luomia tarinoita kaupitellaan internetissä hyvään hintaan ”edullisina tilauksina”, vaikka äänikirjain lukijat pajattavat tekstiä luultavasti enimmäkseen tyhjyyteen, sillä vastaanottaja on torkahtanut tahi vaipunut niin sanotusti ”omiin ajatuksiinsa”. Sikäli kustantajalle suotuisa pisnes että torkahtanut saattaa yrittää saman niteen keskittynyttä kuuntelua toiseen, ehkä kolmanteenkin kertaan ja tilausmaksut raksuttavat tilaajien kamppaillessa unten ja hämäräin rajamailla. 

Kun äänikirjaa katsoo tarpeeksi kauan, se katsoo takaisin. 

Jung? Vai mitä?

Jotkut joutuvat kirjoittelemaan äänikirjoille näitä perin outoja esittelytekstejä

"Elben rannalta on löytynyt nuoren naisen ruumis. Kun syyttäjä Chastity Riley saapuu paikalle, häntä odottaa hirvittävä näky: murhaaja on skalpeerannut naisen. Käy ilmi, että kuollut nainen oli striptease-tanssija. Pian myös toinen eroottinen tanssija löytyy murhattuna - ja on selvää, että alueella liikkuu raaka sarjamurhaaja. Chastity Rileyn on aika toimia. Samalla myös hänen omassa yksityiselämässään riittää käänteitä ja selvitettävää - sillä onhan Riley kolmikymppinen sinkkunainen. "Revolverisydän" on Simone Buchholzin syyttäjä Chastity Rileystä kertovan dekkarisarjan aloitusosa."

Ahaa! Miten yllyttävää!

Viime aikoja ja ankaraa huvittelua - Revisio 3.01

Iltalenkillä olisin ensimmäisen kerran tänä syksynä todella tarvinnut niitä nastoja lenkkareiden alle. Katselin ennustetta. Prognoosi kertoo että lämpenee ensi viikolla, sitä oli illan kylmyydessä vaikeata uskoa. 

Piti lähteä käymään tossa naapurikaupungin ostoshelvetissä, mutta reissu jäi väliin kun muistin että tänään on joku ihmeen kirkollinen pyhä. Joskus aiemmin tämä on ollut pyhäinmiesten päivä, sittemmin kait pyhäinmiesoletettujen päivä ja nyt, eli vielä myöhemmin pyhäinpäivä. Pyhäinmiesoletettu on hieno uusiotermi kristillisen taruston mukaiselle asialle. Kysymyksessä olivat edulliset, eiku halvat syyskengät eräässä tavarahallissa joita olisin kovasti tahtonut sovittaa. Yleensä halpojen kenkien sovituksessa käy niin että vedettyään niin sanotut halpikset kokeeksi jalkoihinsa toteaa etteivät ne ole kovinkaan sopivat, eli joutuu sitten tähyilemään vähän kalliimpia jos todella haluaa ostaa kengät. Nyt kun tuo ostokiimakohtaus meni ohi, en tiedä haluanko enää mitään kenkiä entisten tilalle laisinkaan. Niin. Syys- ja talvinilkkureita ajattelin ja lisäksi vielä trekkareita maastokäyttöön. (ma olen niin vaativa) 

Tässä tuli se ns. kristillisyys väliin kun en jaksanut selvittää erään tavaravaraston pyhäinpäiväaukioloa. 

Kohta pitää ottaa varastosta sukset esiin jos nää kylmät ja sateiset ilmat jatkuu. 

Ulottuikohan se Valencian ilmastomylläkkä Baleaareille saakka? Siellähän on se Ipitsa mistä kaikki silloin joskus kauan sitten puhuivat jonkinlaisena paratiisina. Niin? Tai jos se oli vaan halpa/viina/huume/helvetti siinä Mallorkan kupeessa? Niin no, mä en kyllä juo mitään nykyäänkään. 

Muistaakseni jututin edesmennyttä Kirkaa pääsiäisen huvittelu- ja tanssikiellosta silloin kun se oli vielä voimassa. (1980-luku)